Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post

EOS 400D

No saakeli. Ostin sitten kameran. Ja osarilla tietenkin.
Viidentoista vuoden kuvaustauon jälkeen totesin, että nyt on saatava kamera ja sillä hyvä.

Aika mukava peli.

edit: Kuvia nähtävissä
Kuten kuvista -eh- näkee , niin harjoitteluvaiheessa vielä ollaan.

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post rintamamiestalo

Porraspuuhaa

Putsasin sitten talon alkuperäisiä ulkoportaita taas kerran. Lainaksi saamani painepesuri oli vain näköjään vähän turhan heavy peli mokomaan puuhaan ja kuinka ollakaan, suuri pala putosi askelmasta pokspois kun sitä vähän pesaisi.
Hyvä alku, kerta kaikkiaan. Korjaushommia vaihteeksi tiedossa.

Aina aika ajoin tässä vanhaan taloon liittyvien projektien vaihdellessa olen suuresti hämmästellyt sitä, kuinka valtavan paljon eri koulukuntien edustajat antavatkaan varsin eriäviä mielipiteitä kuinka hommat tulisi loppujen lopuksi suorittaa?
Nytkin sain varmaankin ainakien viisi erilaista toteuttamismahdollisuutta homman hoitamiselle ja kaikki niistä tuntuivat yhtä hyviltä.

Varmaankin homman nimenä ON se että toteutustapoja on useita ja kaikki yhtä hyväksihavaittuja, mutta sellainen
”Kato-mää-olen-kuuskytä-vuotta-kato-tehnyt-näitä-poika-kato” -meininki alkaa pikku hiljaa korpeamaan. Yksi ukko olisi laittanut vain ohuen betoniliemen pintaan ja sillä hyvä. Rautakaupan myyntitykki suositteli taas kaikkien pintojen korottamista ensin verkolla ja sitten valamalla valun niskaan. Oikeita neuvoja varmaan nekin kaikki tyyni, mutta ei se nyt totuuden nimessä mikään bunkkeri ole. Muitakin toetutustapoja tuli vastaan useita.

Päädyin loppujen lopuksi raudoittamaan poispudonneen pätkän, paikkasin korjattavat reiät arduro-rapidilla, tasanteet samalla kamalla ja julkisivu rapaten. Ja hyvä tuli. Kerron sitten talven jälkeen olisiko se myyntitykin raudoitus pitänyt sittenkin laittaa. Ennenkuin ota lekan esiin ja paan matalaksi koko kasan.

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post rintamamiestalo

Hometta klitsussa!

No saakeli. Sain sitten naapurin pihalta puita. Uuusille tulokkaille halkovaraston siivousta vähän aikaa puuhattuani löytyi kokolailla ikävähkö yllätys, kun öljypannun vieressä pötköttäneet aikaisemmat kaverit paljastuivat hyvinkin ei-kuiviksi. Eli hiukka homeisiksi. Eikun koko kolme kuutiota käsin ulos uuteen paikkaan tuulettumaan. Ihan pikkasen turhaa hommaa…

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post matkailu

Tallinna

Oltiin sitten oikein ulkomailla. Ihan Tallinnassa saakka.
Armas täytti taas kerran 22 tai jotakin (ai jummaleisson tästä tulee taas koteloon…) ja mehän sitten synkkäreiden kunniaksi päätimme paukauttaa oikein etelänlomalle

Netti auki ja raatihuoneen vierestä Merchant’s House Hotel- niminen mesta tarjosi palveluitaan 158e:n pariskuntahintaan per yö aamiaisella. Buukkaus oli oman sähläämisen poisjättämisen jälkeen helppoa, (”quantity” EI tarkoita päälukua!…hopsan…) luottokortin numero järjestelmään ja tervetuloa. Kiittikiitti.

Sitten piti hankkia laiva.
Lindalines kantosiivellä 84e edestakaisin ei tuntunut pahalta, ja tuulipukukansan seuraaminen ei hitaammilla kiinnostanut, joten eikun liput kätösiin.
Mikäli vatsasi ei ole herkkää sorttia, suosittelen moista laitetta vilpittömästi. Kilistelimme varsin terhakkaassa aallokossa kuoharia ja seurasimme mielenkiinnolla vapaa-ohjelmaa jossa oli ohjelmassa nuoren naisen yritelmiä tyhjentää koko vatsalaukkunsa sisältö pikkuiseen pussiin osumatta lattialle. Viihdyttävää. 1,5H ja Tallinna. Ei paha.

Paarustimme satamasta reippaina tyyppeinä vanhan kaupungin läpi suoraan hotellille jossa ei aikaista check-innä noin kympin tienoilla paheksuttu olleskaan. Kivakiva.
Olimme sen verran kosmopoliitteja että pulisimme jeesjeessiä tiskillä ja tyypit vastailivat 50%sti suomeksi takaisin. Taisi porous erottua.

Kamat oikein mukavaan huoneeseen, vähän dödöä kainaloon, passit huoneesta löytyvään lokeroon ja kartsalle.

Olen aina pitänyt Tallinnasta. Meininki on varsin …ulkomaalainen. Tunnelma on varsin leppoisa ja joka paikkaan pääsee halutessaan kävellen. Kaupunki on kaunis ja yhtaikaa moderni samalla hallitulla tavalla kuin Praha ja vanhoilta osiltaan rakennusarkkitehtuuriltaan kuin mikä tahansa vanha Hansakaupunki tai useampikin esimerkki vanhan itäblokin alueella. Köyhiä ei enää leimallisesti katukuvassa näy sen enempää kuin vaikkapa Helsingissä.
Ainoat silmiinpistävät känniporot ovat nekin vuosien saatossa viimein vähentyneet katukuvasta ja korvautuneet lukuisilla mm. jenkkituristeilla, jotka oppaansa perässä kailottavat niinkuin jenkit nyt joka puolella Eurooppa turistikohteissa kailottavat.
(On kuitenkin todettava että yleensä Eurooppaan, saatikka sen reuna-alueille Tallinnaan tai Helsinkiin päätyvät jenkit ovat yleisimmin kyllä sivistyneemmästä päästä ja nähneet muutakin kuin oman stereotyyppisen lähiönsä takapihan).

Hengailimme löysästi Kaubamajan liepeillä olevassa kahvilassa kansainvälistä tunnelmaa imeskellen ja painelimme sitten kohti ostoshelevettejä.
Sitten tulikin reissun ainoa kahnaus.

Sääntö: Älä koskaan aliarvioi naisen kykyä shopata.

Vaikka rakas puoliskoni onkin maailman nopein kauppatyyppi ja hyvinkin vikkelä päätöksissään, en ollut uskoa kun omat hermoni pettivät kapitalismin myllerryksessä. Eihän tollasta nyt jaksa miesparka mitenkään. Hammasta purren ja itkua tuherrellen oli vain koitettava sietää rättikauppataivasta, kun olin kotoa lähtiessäni niin suurin kirjaimin mainostanut turnauskestävyyttäni moisen lajin mainioimpana seurakoirana. Paskan marjat ’mää mitään kestä.

Joku voisi kehitellä ostoskeskuksiin jonkun standardoidun miesparkki-ketjun, jossa olisi tasaisin väliajoin vaikkapa futista/moottoriurheilua/nyrkkeilyä screeneiltä, suolapalaa ja kaljaa pikku annoksina. Näin pikkuvaimot/tyttikset etc pääsisivät ykskantaan ynähtelevistä, poissaolevista ja ilmaan puhaltelevista miehistään ja voisivat keskittyä olennaiseen ilman hellasärön muodostumista ja yletöntä jalan naputtelua. Mahtavaa, eikö totta? Ideoita otetaan vastaan?

No niin. Asiaan.
Shoppailuhommien jälkeen painelimme hotellille, raikastuimme hieman ja aloitimme ruokapaikan metsästämisen. Drinkkien jälkeen tottakai.
Hahaa. Ollaan muuten sitten lähempänä Eurooppaa. Ei nimittäin meinannut uksi aueta oikein yhdessäkään paikassa, joita olimme päivemmällä mielenkiinnolla tutkailleet. Täynnä, erittäin täynnä tms.. Mainiot suositukset, joita olimme saaneet läjäpäin mukaamme, eivät onnistuneet yksikään. Varatkaa ihmiset siis pöytä jos meinaatte syödä Tallinnan kulinaristisesti suosituissa paikoissa. (Bocca tms)

Päädyimme viimein Tallinnan kulinaristiseuran korkealle arvostamaan Pegasukseen, johon pääsi suoraan walkkarina terasille istumaan.
Lupaavaa.
Listat ilmestyivät kokolailla nopeasti ja juomatilauksetkin tulivat kohtuullisen jees…muttamutta…annoksia ei meinannut kuulua sitten millään.
Terassilla pyöri parhaimmillaan neljä tarjoilijaa puolityhjien tuolien välissä kanniskellen yhtä asiaa kerrallaan. Pyysimme tuhkakuppia kolme kertaa (ei tullut ikinä-haimme itse), meiltä kysyttiin ottasimmeko lisää leipää jota ei kuulunut, vettä tuli toisella pyytämällä lisää etc. Kun aikaa oli ja koitin olla edes kursorisesti seuralaistani kohtaan kohtelias (eli pidin päätäni kiinni ja mökötin) seurailin muiden asiakkaiden meininkejä. Yksinäinen Suomalaismies joka istui sopivasti lähettyvillä ja tilasi naapuripöydässä yhden lasin viiniä, kyllästyi lopulta odottamaan laskuaan noin vartin jälkeen ja lähti simppelisti nostelemaan.
En ole koskaan nähnyt niin epä-organisoitua ravintolaa! Ei toiminut kyllä palaakaan!
Nyt ryhtiä perkele.
Ai niin ne annokset? No, Joku itächili ihan ok ja pasta ihan ok. That’s it.
Koko show 74e. Ei sinänsä paha kuitenkaan viinenineen. Vielä kun tuon salin saisi toimimaan..Varmaankin vain huono ilta.

Tästä poistuimme viimein harmistuksen laannuttua Tallinnan iltaan ja muutamalle terragelle, joka oli kaikin puolin mukavaa hommaa ihmisiä seuraillen ja mm. paikallisen vesipiippusalongin toimintaa ihmetellen (EI, he EIVÄT polttaneet mitään kyseenalaista, vaan kuivattuja hedelmiä). Reitillemme viimeiseksi osuneen shushipaikan sulkiessa ovensa iltakaljojen jälkeen noin puolilta öin olimmekin jo aivan kypsät nukkumaan. No more drinks for me, please. Kyllä sitä nuorempana jaksoi, varmaan aikainen aamu painoi ja dagadagadagaplää.

Seuraavana aamuna painelimme erittäin tasokkaan hotelliaamiaisen kautta vaihteeksi…kartsalle.
Apteekissa joku Suomalainen vanhempi naisporo aviomiehineen oli ilmeisimmin päätänyt kaikkien Eestiläisten olevan huijareita ku hänen takanaan toimintaa hetkisen seurasimme. Asiointi suomeksi lähes huutamalla, kiukuttelua annetusta hinnasta, ja kaikennäköistä aivan turhaa ylimielistä käninää. Toivottavasti muutamat ystävättäreni hapuilemat eestinkieliset sanat korjasivat tilannetta vuorollamme edes vähän. Ainakin tiskin takana seissyt vanhempi, varsin arvokkaan oloinen rouva hymyili hieman kun teimme lähtöä.
Minäköhän päivänä me suomiporot viimein tajuamme että Tallinna on pikkuveli joka meni esim Helsigistä ohi (erästä Imagen artikkelia lainatakseni)?
Ei se ole enää sama paikka kun Neuvostoliiton ikeen alla silloin joskus!
Käytöstä perkele!

Noh, päivä sujui mukavissa merkeissä ja pääsimme testaamaan myös Boccan lounaan joka oli erinomainen! Italilaista ruokaa erittäin hyvällä maulla varmistettuna. Villisikarisotto oli aivan mahtavaa ja cannellonit vastapäätä aiheuttivat syviä nyökkäyksiä nekin.

Vielä pakolliset paluuostokset (EI, emme ostaneet kuutta koria kaljaa) paikallisia herkkuja ja takaisin paatilla kotiin.

Olihan vaan pirskatin mukava reissu, vaikka tässä nyt välillä irvistelinkin.
Uudestaan, uudestaan!

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post kauhulista kieltolista Nihilistiblogi

Nihilistiblogi, eli kiellettäköön nämä

Tämä julkaistiin alun perin omana bloginaan, mutta nyt homman hidastuttua siirrän mokoman tänne arkistojen aarteisiin….29.5.2007
-w-

Koska yhteiskunnassamme on aivan liikaa asioita, jotka vaan jatkavat eksistenssiään kaikesta huolimatta, niin tähän kerätään niitä joiden lakkauttamiseksi olisi pitänyt kerätä kansalaisadressi jo kauan sitten.

Juakko, Saara ja muutama anonyymi on ollut suvaisevainen pikkusieluisuuttani kohtaan ja luovuttanut ainakin seuraavat lakkautettavat asiat.

”Hei” sanan käyttäminen ”kaikki messiinhyvämeinikijuonnantätäohjelmaaatässäjeee…” ikäänkuin isona kirjaimena lauseen alussa .

”Seuraava biisi sulle on tsägädägä… ” Älkää nyt vittu omistako MULLE yhtään mitään ainakaan radioitse.

Aakkosettomat webosoitteet seka niiden aaneen lukeminen radiossa ynna televisiossa. (www.hyvaapaivaaperseesta.fi)

Autot statussymboleina.

Erittäin useat orkesterit, jotka kolmenkymmenen vuoden jälkeen tulisi ehdottomasti lakkauttaa: Hanoi Rocks, Hurriganes, Juice, Dingon x vai n uusi tuleminen, Mamban paluu etc..
Entäs orkesteri nimeltään Yö?

Iskelmäradion uutisankkuri, joka lausuu Hizbollahin ”hitspollah”

Keinotekoiseen tekstiin perustuvat muka- henkilökohtaiset hammastahnamainokset: ”hampaisiini sattuu kun daabadaabadaaba…” Ihan vähän kankeaa menoa.

Myös muut testimoniaali- eli tilitysmainokset – Hän on kokeillut uutta Dovea/jugurttia/vessapaperia.

Nahkasohva alemman keskiluokan statussymbolina. Varsinkin kakanvärinen.

Nykäsfarkut ja napsukengät mustalla skragalla- yhdistelmä

Raastepöydät (kaali-mandariini tai appelsiini-rusina…hmmm)

Salkkareiden uusinnat

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post moottoripyörä rintamamiestalo

Syksy

Totta se on. Iltaisin on jo viileää.
Pitäisi kai oikein istahtaa alas ja taas kerran mietiskellä mitä PITI saada aikaan tänä kesänä ja jota ei sitten syystä tai toisesta edes aloittanut.
Toisaalta jouten oleminen kaikki 6 viikkoa teki aika terää sekin ja lupasin itselleni olla tekemättä mitään taloon liittyvää tämän kesän aikana.
Akkujakin pitää kuulemma aina välillä ladata etei mene into koko touhuun. Aika jees meininki näinkin. Jouten.

Töihin palaaminen on ollut kyllä erittäin takkuista tällä kertaa. Taitaa olla takki vähän tyhjä tohon real-tvn tekemiseen. Vuodesta toiseen vaan puristetaan samaa shittiä eri muodoissa vaikka hätäisimmät olivat julistamassa koko suuntausta kuolleeksi jo muutama vuosi sitten..Joku ennustaja vois nyt oikeasti kertoa koka tämä suuntaus loppuu.
Tässä maassa paska myy ja voi hyvin edelleen kaikessa suhteessa. Kysykää vaikka Matti Nykäsen faneilta.

Loman jälkeistä kaalikaaosta ilmeisimmin. Sitä kuitenkin tottuu hommiin taas pikku hiljaa ja ennekuin huomaakaan, tekee taas ihan helposti kakstoistatuntista päivää jostain perhanan ruohon kasvattamisesta vähintään kuutena päivänä viikossa..

Noh, aina pitää kuitenkin muistaa että moisen suolakaivoksen vääntäminen maksaa kuitenkin asuntolainaa loppujen lopuksi. Kyllä tämä tästä, vaikka juuri nyt vähän kaiveleekin koko homma.

Jos nyt syksyn myötä varovasti aloittelisi jonkin pienen projektin duunien vastapainoksi, kunhan toi pyöräkausi nyt loppuu taas kelien huonontuessa.
Verannan lattian vois puuhata, ton yhden sisäoven duunata ja maalata…

Pikku hiljaa näköjään hipasis taas noi kädentaitohommat…Taidan ens viikolla mennä joku ilta kellariin jo vähän tutkimaan tilannetta …

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post rintamamiestalo viime aikojen tapahtumia

Hyvä päiväkirja…nyt alkaa olla kiirus…

Johan on aikaa taas vierähtänyt tämänkin turhuuden päivittämisestä.
Paljon on vettä virrannut Donissa…eiku…

”Kun remonttia siirtää riittävän pitkään, tulee jossain vaiheessa kiire” – vanha Rekolalainen sanonta.

Miten KAIKKI remontit menevät 1) aina pitkäksi 2)maksavat ainakin kymmenkertaisesti aiottuun nähden 3) etenevät vain vaikeuksien kautta? Minä vaan kysyn?
Vielä pari viikkoa sitten olin hyvässä vauhdissa. Seinät saivat uuden pinnan vauhdilla ja kaikki kulki kuin ajatus. Viikkokausia aikaa tupaantuliaisiin, johon mokoman piti valmistua.

Sitten iski lattian kirous.

Sattupas nimittäin niin, että:
Reippaana Reiskana painelin paikalliseen rautakauppaan tapojeni mukaan täysin persaukisena rekentajana taas kertaalleen kiroillen liksapäivän kaukaisuutta ja tyhjää lompsaa.
Ja kas, huomasin että näppärä rahoitusmuoto rakentajille/remontoijille onpi syntynyt päälle maan. Korko aika jees, maksuaika hyvä jne.. MAHTAVAA!..
(Helpottaa nimittäin kummasti kun saa jaettua kertarysäyksellä varsin suurehkoksi kertyvää rautakauppalaskua vähän pitemmälle aikavälille).
Eikun tuumasta toimeen ja papereiden tekoon. ”Juu..helppoa…menet vain palvelutiskille ja teet siellä katevarauksen, jonka sitten esität kassalla ja painut nikkaroimaan kamojen kanssa. Loistavaa, mahtavaa kiitti hei”..
Lähtiessäni ihmettelin vain että mitään dokumenttia ei jäänyt käteen,mutta kaipa järjestelmä sitten toimii kun seuraavan kerran asioi jne.

Noh, seuraavalla viikolla olikin sitten lattian tekemisen aika. Marssin ensinnäkin jo aikaisemmin päivällä hankkimaan maalia, tärpättiä jne tulevia kaapinovia varten, jotka ovat ohjelmassa välittömästi lattian valmistuttua. Jo tuolloin ajattelin testata uutta ja hienoa rahoitussysteemiä tilin ollessa nollan vaiheilla. Edelleen.
Kamat kantoon ja kassasta ulos. ”Kiittimoi”. Kaikki hyvin. ”Lasku tulee perästä”.

Tästä pari tuntia eteenpäin tuli uudestaan tarpeita rautakauppaan. Viittä ennen sulkemisaikaa ja sataa..(kun sinänsä ystävyydellä saamani parketin osaset eivät sopineet toisiinsa… Ku halvalla eli ilmaiseksi sai).
Eli lattiakauppaan ja äkkiämars. Urakka kusee.

Kamitsut messiin ja kohti kassaa, jossa tuli stop. Ensinnäkään paikalla ollut kassahenkilö ei tiennyt hölkäsen pölähtävää koko järjestelmästä.
Sitten paikalle hiihtänyt seireeni sai viimein loihittua lausuman notta ”rahoitustiliäsi ei ole vielä avattu”.
No siinä sitten ”änkyn änkyn ku mä viime viikolla sen jo avasin ja aikaisemmin jo kamaa hain ja blaablaa”…
Ei auttanut, ei. Kamat jäivät tiskille ja ”joku soittaa huomenna moido”.

Tässä vaiheessa mittari oli jo kokolailla punaisella. Bileisiin aikaa viikko ja kolme päivää. Ja lattia tekemättä.

Noh, aamu toi valoa asiaan puhelinsoiton muodossa ja ”kaikki pitäisi olla nyt selvää jeespahiottelutolihyvämeiniki-kiitosvaivannäöstä”. Eiku auto taas lainaan ja kauppaan heti aamusta kun vasta iltaa vasten oli mediamaailman morian suolakaivoksille mentävä.

Loistava alku ja kärry täyteen kamaa. Ja sitten tuli paholainen.
Painelin ensinnäkin palvelutiskille taas kerran lattian ja muun kamamäärän kanssa. ”Juu…mä en tiedä tosta uudesta rahoituksesta mitäänmitään, mut mene vain suoraan kassalle”. Menin kassalle.

”Eikäkö sun pitää palvelutiskillä ensin tehdä katevaraus ja sitten kamojen kanssa tänne” totesi kassatäti.
Tässä kohtaa meni hermo.
Tuli sanottua pari aika pahaa sanaa täysin rauhallisella äänellä sinänsä viattomalle ihmiselle.

Seuraavan tunnin aikana kolme myyjää ja kassavastaava seisoi palvelutiskillä ihmettelemässä ja opettelemassa järjestelmää asianmukaisesti pahoitellen vuorotellen.
Hapyy end ja kamojen kanssa kotiin.
Ja seuraavaksi karmaiseva huomio siitä, että osatamani lattia on väärässä korossa jo asentamaani nähden eli ns. hammastaa liitoskohdastaan.

Ai jummaleisson… Ei jaksa käyttää edes huutomerkkejä kuvaillakseni tilannetta juuri tuossa kohtaa.

Noh, nyt lattia on jo paikallaan ja käsityön aito leima on hyvinkin näkyvissä.
Miten voikin mennä aina välillä vähän vaikean kautta.

Nyt enää sähkötyöt, kaapinovet ja homma on valmis. Kai. Tai siis olisi paree olla.
Juhliin on nimittäin neljä päivää.

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post rintamamiestalo

Kattomiehen mietteitä

Ai jummaleisson. Mää oon miäs. Sisäkatto meni faijan avustuksella paikalleen notta pölähti.Ekaks viitisen tuntia kimpass ja loput ite.

Meinasin vielä luovuttaa kun pari pahaa palaa jäi jäljelle, mutta jokin hulluus sai yliotteen ja pitkin yötä tuli hommasta valmista. Nyt väsyttää aika tavalla, mutta mieli on hyvä, kun sai tehtyä vähän enemmän kuin piti.

Seuraavana vaiheessa kaappien ovista parit zentit poies, ni menevät uuden katon kanssa mukavasti mestoilleen. Jos oikein puristas, ni pääsis seiniin kiinni ennen viikonloppua. Prätkämessut nimittäin lähestyvät ja niiden aikana ei voi remontoida seiniä tai yleensä mitään. Tai kuuleman mukaan kännissä se ei kannata…Kattoo nyt quis käy. Intoa olis ku pienessä kylässä painaa huonetta eteenpäin et hyvässä lykyssä matalan profiilin messut tiedossa…

Kategoriat
http://schemas.google.com/blogger/2008/kind#post rintamamiestalo

Remonttihommaa

Vähän vähäiselle jää tämä blogiin kirjoittaminen kun kone on edelleen veks pelistä.

Joka tapauksessa lisäsiiven remontti räjähti viimein käyntiin. Vanhan tapetin poistaminen ei sitten sujunutkaan ihan noin vain ja pinnasta tuli kaikkea muuta kuin tasainen. Käsityön aito leima tulee näkymään täsää tilassa. Pohjamaalaaminen vei insuliitista syntyvän pölyn pois ja nyt pitäisi enää päättää mikä lopullinen pinta tulee olemaan loppujen lopuksi. Tuollainen vanha seinä on kaikkea muuta kuin kiitollinen korjattava. Yksi vaihtoehto olisi Gyprocin laittaminen joka pinnalle ..

Kipsilevytkin pitää kuitenkin päällemaalata ja pinnottaa jne, ja mun taidoilla jäljestä ei tule tasainen, joten taidan unohtaa tämän vaihtoehdon. Taidan tyytyä koristemaaliin, jossa on tasoite mukana. Á 58e/9L ja menekki 1L/neliö neliöitä ollessa kaikkiaan 30. Tulee tyyriit pinnat joka tapauksessa teki mitä vaan…

Katto olikin sitten ihan oma bisneksensä. Ku halavalla sai haltexia, niin sitähän sitten piti ostaa. Olisi pitänyt ottaa huomioon vaan se, että moisen asentaminen itsekseen on kaikkea muuta kuin helppoa levyn taipuessa päästään aina kun sen nostaa ylös. Ponttia pitää myös käsitellä kuin kipeätä sanonkomämitä ettei se vaurioidu. Hintahan oli siis kuitenkin 5,95/neliö kun Bauhausin MDF-levy olisi ollut 10,90/neliö… Puhumattakaan muista vaihtoehdoista, jotka pitivät pahimmillaan jopa parin kympin neliöhintaa.

Ens kerralla taidan säästää vähän enemmän rahaa, koska toi on tasan viimeinen huone johon tota pintaa tulee. Köyhän pitäs ostaa aina kallista. Piru vieköön. Noh, isäukko lupasi onneksi tulla pelastamaan poikasen taas kerran pulasta ja tulevana tiistaina katosta tulee valmis. Tai ainakin valmiimpi. Se on nyt päätetty.