Tietänette tilanteen: liikaa hommia ja ihan liikaa kertymää vyötäröllä ja portaissa turbo viheltää kolmen askelman jälkeen…
Näistä huomioistahan seuraa yleensä se, että käy lenkillä/kävelemässä uimassa/etc ihan raivona noin kuusi kertaa, kyllästyy raatamiseen, ja luovuttaa. Tuttua?
Tällä kerralla ajattelin ajatella toisin. Tein ensinnäkin selväksi, että tiedotin mahdollisimman monelle touhun aloittamisesta (tämä teksti liittyy aiheeseen, kyllä vain), jotta julkinen häpeä luovuttamisajatuksien kohdalla olisi mahdollisimman suuri.
Ostin myös sykemittarin, sekä viimeinkin oikeat, juoksuklinikalla tsekatut lenkkikengät, koska jalat ovat menneet ns. aivan romuksi jokaikisellä aiemmalla aloituskerralla.
Lisäksi aloin tutkimaan läheisiä, sinänsä todella laadukkaita lenkkimaastoja aivan uusin silmin ja aluksi KÄVELLEN. Erittäin antoisaa. Kaupunki pitää aika tavalla yleisiä virkistysmahdollisuuksia, pururatoja etc avoinna. Käykääpä tsekkaamassa vaikka lähikulmiltanne sellaisilla silmälaseilla.
Edellisten toimien lisäksi kaivelin vielä kaappien kätköistä vanhoja gore-texejä riittävän määrän, ettei keli pääse antamaan tekosyitä harjoittelemattomuudelle, sekä aktivoin muutaman, hyvinkin erikuntoisen kaverin lenkkiseurakseni lupaamalla maat ja taivaat homman mielekkyydestä. (Varsinkin pitkissä lenkeissä voi kuntopohja olla hyvinkin eritasoinen ja homma sujuu silti ihan mukavasti. Lisäksi tulee vaihdettua kuulumiset samalla).
Sykemittarin hankkiminen on ollut yksi kannattavampia investointeja koskaan!
Ns. omaindex , joka mitataan leposykkeestä selällään pötkotellen oli nyt alkuun 41, joka on kaltaiselleni ikälopulle ”avarage”, kuten nyt saatoinkin ajatella ja leposyke huitelee jossain kuudenkympin tienoilla, joka on IHAN liian korkea.
(tämä vekotin on siis Polarin F11…niille joita mokoma data kiinnostaa…noin 130€…ei kallein, eikä halvin…)
Ei ole mitään järkeä kuinka hitaasti pitää kävellä/juosta, että pysyy edes joissakin järkevissä rajoissa. Olen treenannut IHAN liian kovaa kaikkina aikaisempina juoksuyrityskertoinani.
Noh, nyt kymmenisen kertaa eri ohjelmien mukaan lenkillä käyneenä alkaa oikea treeniohjelma löytymään ja seuraavaksi, erään pitkähkön tuotannon ensi viikolla alkaessa, pääsen kokeilemaan kuinka ylevät ajatukset sitten käytännössä toteutuvat. Tänään esimerkiksi lähes puolentoista tunnin aktiiviliikkuminen sujui jo ihan mukavissa yhteisymmärryksen merkeissä sykemittarin kanssa. Homma kannattaa näköjään säätää itselleen sopivaksi aika tarkasti pikku hiljaa kokeilemalla, niin koko juttu tuntuu paljon mielekkäämmältä (mittarin mukana tulivat aika kattavat ohjeet, jotka tosin vaativat hieman perehtymistä alkuun).
Alkupään treenikerrat ovat nyt siis nollatut ja pääsen seuraavaksi oikeasti tarkastelemaan miten kunto-ohjelmani (tai siis Polarin luoma kunto-ohjelma) tulee toimimaan lähitulevaisuudessa.
Raporttia aiheesta odotettavissa myöhemmin.
15.1.2008
Lupaavan alun jälkeen homma sitten tökkäsi. Taas kerran – ja se ei varmaan yllätä ketään?
Ensin flunssa Joulun ratoksi, sitten joulusysteemit, reissamista pitkin maata työn merkeissä, firman perustamismeiningit ja loppujen lopuksi kaiken aktiivisuuden niitiksi vielä lunta ja liukkautta, jolloin juoksemisesta ei vain yksinkertaisesti tule yhtään mitään.
Toinen aika huomionarvoisa seikka on keli. Vaikka kuinka koittaa pukeutua, ei tonne jatkuvaan sateeseen ja pimeyteen vaan halua mennä ja ilta illalta lösähtää herkemmin sohvan nurkkaan töitten jälkeen. Ihminen on kyllä merkillinen kapistus?
Tuota alkuperäistä, varsin kirkasotsaista haavetta kunnon kohottamisesta on myös aika vaivalloista seurata, koska joka ikinen kirjoitettu rivi tarkoittaa harjoittelemattomuutta. Saakeli!
Nyt on mennyt kolmisen viikkoa treenaamatta mitään muuta kuin ahkeraa puomittamista (=duuni) useita tunteja päivässä, ja posket alkavat olla taas alkuperäisessä kunnossa. Ei siis hyvä.
Noh, jospa vaikka huomenna koittaisi taas lähteä….
hurjaDOTinfo Recording Services 