Käytin sitten pyörän huollossa. Mittariin oli kertynyt jo 26342 km joten viimeinen takuun edellyttämä 24k huolto oli jo myöhässä aika tavalla, vaikka tämän kauden kilsat jäävätkin ainoastaan kuuden tonnin kieppeille. Unohdus taisi päästä vähän yllättämään.
Erittäin hyväksi havaittuun JL-bikeen ja 470e, kiitoos.
Samassa yhteydessä huomasin myös takanakin vaihtotarpeen olevan ilmeinen, joten 250e hurahti vielä siihenkin. Elämä on. Edellinen olikin kestänyt komeat 11200 km, joten ihan koko aikaa ei mokomaa joudu onneksi vaihtelemaan. Metzelerin Roadtecissä pysyin edelleen. Ei välttämättä halvin mahdollinen vaihtoehto, mutta ainakin tällä kokemuksella pysyy tiessä sekä rata-että matkaolosuhteissa.
En nyt kuitenkaan kirjoita tätä valitellakseni valitun harrastuksen hintatasoa, vaan leveilläkseni uusilla kahavalämppäreilläni, jotka asennutin huollon yhteydessä pyörään kiinni. Ihan saakelin hyvät kapineet, koska välittömästi liikkeen pihasta poistuttuani alkoi satamaan ja pääsin testaamaan vekottimia ihan oikeassa ympäristössään. Erittäin jees, koska nyt ei tarvitse enää keskittyä palelemiseen tien päällä ja kautta pääsee jatkamaan sekä alku- että loppukaudesta vähän pitempään. Kun käsissä on kylmä-äijässä on kylmä kuitenkin.
Muita hankintoja moottoripyöräilyä ajatellen tällä kaudella oli hetki sitten rata-ajoa varten hankkimani nahkapuku korvaamaan vanhenevaa goreasuani, kun jotenkin on alkanut jännittämään mahdollinen kohtaaminen asvaltin kanssa saumoistaan repeilleellä Yokon takilla.
Euro-bikerista selkäpanssari, sweepin yksi-osaisen nahkapuku ja polvipalat yhteensä 370e. Ei siis paha ollenkaan. Ja ihan kivan tuntuinen aika viileässäkin.
TomTom Rider-navigaattorin kanssa sen sijaan on ollut pikku huolia pitkin matkaa. Laite on nyt ollut käytössä kuukauden päivät viimein saapumisensa jälkeen ja jo ensimmäisellä viikolla scala-riderin headset sanoi itsensä irti. Bluetooth alkoi vaan katkomaan jostain syystä aivan jatkuvalla syötöllä. Homma korjautui käyttämällä koko kapine Hollannissa TomTomin laskuun, jossa koko setti vaihdettiin, mutta harmittivathan nuo menetetyt käyttöpäivät heti alkuun aika tavalla. Nyt ostin vielä Euroopan kartastot takakäteen, jotka eivät sitten toimikaan laitteessa tätä kirjoittaessa lankaan, van jumittavat koko vekeen jo latausikkunaan. Kaiken maailman pikkuharmeja. Muuten laite on ollut kyllä mukava kumppani maanteillä painellessani sekä työ-että vapaa-ajan ajeluilla. Kunhan nuo kokkareet softasta saisi vielä vaan pois.
Elämä on kuitenkin yleisesti ottaen oikein hyvää.