Rata-ajelua

No himskatti.
Menneiden kesien reissuporukka ei päässyt tänä vuonna matkantekoon jokaisen kiireistä johtuen, ja omalta osaltani homma oli harmittanut aika tavalla. Olin jo uppoamassa tylsyyden syövereihin ja taloni salaojaremontteihin, kunnes päivänä eräänä Navigaattorimme I reippaana ukkona painosti ilmoittautumaan moottoripyora.org :in ratapäivään Ahvenistolla. Jihula!

Homman nimihän on nimittäin ollut jo useamman vuoden ajan se, että radalle tekisi mieli, kun yleensä ajamani mutkapätkät alkavat olla tuttuukia tutumpia. Jänishousuna/saamattomana/kaatumista pelkäävänä/vakuutuksia miettivänä/mitäikinä en ole vain yksinkertaisesti saanut aihetta aikaiseksi ennekuin nyt.

Noh, hidas ryhmähän oli luonnollisesti jo täynnä, mutta ilmoittauduin omia kykyjäni edes joten kuten arvioiden keskinopeaan ryhmään ajatuksena ottaa iisisti, mutta täysillä, etten olisi jaloissa. Tämä päätös omista kyvyistäni tai lähinnä niiden puutteista vaivasikin sitten oikeastaan itse ratapäivään saakka

Pakkasimme siis 6.7.2007 ryhmämme kohti Hämeenlinnaa.

Ajopäivänä paikalle päästyämme ja ilmoittautumistiskillä kävi ilmi, että ”downgrade”aminen hitaaseen ryhmään olisi myös mahdollista suuresta osallistujamäärästä johtuen ja noin puolen sekunnin miettimisellä siirsin itseni siihen kokeneempien ajajien pysyessä keskiryhmässä.
Tätä valintaa kiittelin myöhemmin mielessäni pitkin päivää, sillä keskiryhmään oli yhdistettynä myös nopean ryhmän kaverit, joilla vauhdit olivat sitten IHAN toista luokkaa kun kaltaisellani ensikertalaisella. Lisäpontta hitaaseen siirtymiseen oli antamassa vielä koulutus, jossa meille ensikertalaisille opastettiin kaarreajon hienouksia varsin asiansa osaavien kouluttajien taholta. Hieno meno!

Noh, ajajakokouksen jälkeen jakauduimme ryhmiin, ja panilimme kouluttajamme mukana radan vierelle. Kävimme jonkin aikaa teoriaa läpi kaarreajamisesta yleensä, jota muiden ryhmien radalla pärtsääminen luonnollisesti hieman häiriköi ja irrotimme sitten peilit etc pyöristä ensimmäistä sessiota varten…

Jo ensimmäiset kierrokset osoittivat, että näihin mutkiin saa sitten ihan tosissaan kääntää ja kaikkia tähän saakka opittuja taitoja sai käyttää ja vielä korostaakin. Yksikään mutkatie, jossa olen matkustanut, ei ole näin hankala korkeuserojen vaihdellessa todella paljon, mutta yhtä aikaa meininki oli hyvin turvallinen, koska mutkan takaa ei ole odotettavissa hiekkaa, poroa, traktoria etc… Päivän aikana tuli kaikkiaan 6 kaatoa, joka on kuulemma aika paljon, mutta kaikki aiheuttivat onneksi vain kosmeettisia- ja ylpeydellisiä vaurioita. Useimmat raatonsa kanssa palailevat kiroilivat nimittäin lähinnä omaa tyhmyyttään kaatonsa yksinäisenä aiheuttajana. Eniten saattoi harmittaa kaveria, joka vetäisi Ztallaan kaksi kertaa ulos…

En nyt ikävystytä yksityiskohdilla sen enempää, mutta jos haluaa moottoripyöräillä itselleen nöyristävän kokemuksen, niin suosittelen vilpittömästi radalla käymistä. Ylärajaa EI nimittäin tule. Ahveniston rata on vielä turva-alueiltaan pienehkö, joten tämä omalta osaltaan hidasti aika tavalla vauhteja. Ainakin alkuun. Vielä kun ohittaminen oli kielletty kahden ensimmäisen kierroksen aikana, sekä rajattu ainoastaan pääsuoralla tapahtuvaksi, tuli keskityttyä enemmän ajolinjojen hallitsemiseen kuin nopeuteen.

Sellasta.
Ai niin. Ja 30.7 Ahvenistolle uudestaan. Sen verran pahasti puraisi.
Alla malliesimerkki siitä miksi kanttaamisen lisäksi kannattaa harrastaa myös roikkumista radalla ajettaessa. Kuten kuvasta näkyy, tapit ja kengät tulevat vastaan aika nopeasti näilläkin taidoilla. Ensi kerralla siitäkin lisää. Jos vaikka rata-ajelu muuttuisi rata-ajamiseksi. Vaikka tuo aika köröttelyltä vaikuttakin, niin aika äärirajoilla mennään…
(Kiitos .org:in nimimerkille ”Booris” kuvasta).