Norjanreissu viidessä päivässä, 2006

-Sunnuntai-

Huomenna sitten alkaa tämän kesän retki-osuus ennen loman väistämätöntä päättymistä ja Morian mediakaivoksille palaamista. Ewäkset ovat pakatut, laukkusatsi kiinnitettynä (josta ihan eri artikkeli aikaisemmin) ja mieli virkeä.
Tarkoituksena on porhaltaa huomenna heräämisen jälkeen ensin Somerolle, josta seurailla vähän aikaa Härkätietä Turun suuntaan. Siitä Uudenkaupungin kautta Raumalle, jossa velimeihen hoteisiin ja uutta perheenjäsentä hämmästelemään. Tiistaina aamutuimaan pitäisi tavata sitten muut retkeläiset ja aloittaa siirtyminen kohti Norjaa toistaiseksi epämääräistä laivayhteyttä käyttäen. Norjaan siksi, että se muodostui varsin ex-tempore-tyyppisesti kohteeksi muutamien alunperin reissuun lähteneiden jouduttua epäonnisten sattumien uhriksi (töihin) ja omien, varsin suurimittaisten rakennusprojektieni peruuntuminen pankkilikviditeettien ”kapeutemiseen” aika myöhäisessä vaiheessa tämän kesän osalta jolloin muut ajoihmiset olivat jo suunnitelmansa tehneet…

Aikaa alta viikko ja budjetti…pieni kuten tavallista kun kaikki rahat menevät…moottoripyöräilyyn…hmmm…. =)
Kiinteäkattoisia asumuksia olisi tarkoitus vältää ja ruoat itse kokata. On kuitenkin telttaa, trangiaa ja uutta makuualustaa pyörän selässä niin että pitäis taittua vaikka keskellä vuonoa. Pyörä on saanut myös uudet tassut, joten tuntuma tiehen pitäisi olla hyvä.
Saa nähdä. Matkaraporttia keikasta myöhemmin.

Itselleni muistutukseksi: aloituskilsat tältä kesältä tähän saakka 4515 km ja kokonaisajokilometrit pyörällä 15095 km. Uudet renkaat olleet alla ehkä noin 500 km.

Ugh.

-Maanantai-

Polttaa, kesäkatu miestä…
Tänään alkoi sitten tämänvuotinen reissu. Laukkuihin pakkasin välineistöä noin kolmenkymmenen kilon edestä ja tähän kun lisätään vielä teltta, karttalaukku täynnä karttoja sekä muut retkeilyyn liittyvät välineet, niin kamaa on. Sivulaukuissa on painoa noin kympit kummasssakin ja takana oleva topbox on jo vähän yli kantokykynsä (n 12 kg ja painoa sais olla se 10…) pitäen sisällään melkoisen satsin säilykkeitä, pussikeittoja, trangian etc retkeilyrekvisiittaa jota nyt Norjan matkailu saattaisi pitää sisällään, koska siellähän ei näillä tuloilla ulkona syödä. Bensakin varastetaan. Tai jotakin. Hähäh.

Puolilta päivin hetken reittiä arvottuani päätin suunnistaa aluksi Somerolle Nurmijärven ja Vihdin (tiet etenemisjärjestyksessä muistaakseni 1321-1322-1222-1224-1282-1281 ja 280) kautta ja etsiä sieltä Hämeen Härkätien Turkua kohti, jota on useissa moottoripyörä-alan julkaisuissa kovin kehuttu. Tarkoituksena oli sitä seuraillen painella Raumalle velimiestä moikkaamaan ja sitten aamulla Turkuun laivaan ja kohti Norjaa. Osasyy päivää aikaisemmalle lähdölle ja reittivalinnalle oli myös aika perhanan raskaaseen laukkusatsiin totutteleminen, joka oli muuttanut muuten niin mukavasti käyttäytyvän zukizukini lähinnä läskimoosekseksi ja jota sai kääntää mutkiin ihan tosissaan.
Lämmin keli meinasi saada lihavalle hien pintaan. Osasyynä oli varmaakin uusi ja hieno alusasuni, joka oli aivan liikaa ajopuvun alla lämpömittarin ollessa jossakin miljoonan tienoilla. Ei hyvä ajatus ollenkaan.

Matkanteko alkoi aika verkkaisesti ja pysähtelin useita kertoja korjaamaan ja tarkastamaan pakattuja kamoja milloin mitenkin ja syyllistyin myös ihan peruslorvailuun tien varressa maaseudun tunnelmaa imeskellen vesipullon kera.
Sen ainakin opin pikku hiljaa lonniessani eteenpäin, että satulalaukkuihin olisi hyvä jättää jo lähtökohtaisesti paaljon enemmän tilaa. Liiat vaatteet tulisi saada johonkin, ja topboksiin ei saa tulla näin paljoa painoa, koska pyörän käsitteleminen muuttuu aivan kummalliseksi painopisteen sijaitessa liian takana ja ylhäällä.
Bad packing, jota onneksi säädettävällä jousituksella saa edes vähän pelastettua!

Toinen aivan pe*se innovaatio oli lampun päälle asentamani pappavisiiri reissua varten, joka lähti nopein liikkein irti noin 30 km ennen Someroa ja siirtyi osaksi matkatavaroita. Aivan karmea kohina! Vaikka pidän aina reissatessani tulppia päässä ja kypäräni on varmaankin hiljaisin, joka markkinoilta löytyy (Schubert S1), niin tuollaista mekkalointia ei kestä kyllä Erkkikään! Ihan liian korkea keksintö ja aiheuttaa vain huminaa. Ja rumakin vielä. Työkalusetti esiin penkin alta ja pikku asennushomma käyntiin tien varressa ihan noinniinkun yhtäkkiä parinkymmenen minuutin ajaksi. Kiitos vain paikalle kurvanneelle Rykkös-kuskille joka ystävällisesti malttoi pysähtyä tiedustelemaan että onks kaikki okkei… V-käyrää lukuunottamatta oli, kiitos kysymästä vain! Ystävällistä että maltoit pysähtyä!
Kaippa sitä pikku tuulen kestää, päätin pakatessani keksintöä varusteverkkoon.

Noh, matka jatkui viimein aika paljon hiljaisemmissa tunnelmissa ja Hämeen Härkätiekin alkoi häämöttää (2264). Eikun Someron keskustaan ja kylttejä kohden! Hurraa! Ja muu muu!

Aamun kuppaaminen ja visiirioperaatio olivat myöhästyttäneet päivää jo aika tavalla, joten ajoin tien nopein liikkein läpi Liedon tienoille saakka ja painelin siitä yhdellä liikkeellä Turun kehätielle Raisiota kohden. Härkätie jäi valitettavasti vähän jäsentymättömäksi tällä kertaa ja vaatisi varmaakin vähän leppoisamman aikataulun ja mielentilan kun nyt oli käytettävissä. Mukavaa etenemistä Härkätiellä oli ja tein itselleni lupauksen palata aiheeseen vähemmän kiireisissä merkeissä…

Raisiosta ajoin pohjoiseen ja siltä hetken päästä Kustavin suuntaan (1914-192-194-196) tarkoituksena kääntyä rannikolle ja Uudenkaupungin kautta Raumalle. Aika…hmmm…tylsä pätkä itse asiassa. Uudessakaupungissa pyörähdin keskustassa pakollisen kierroksen muistelemassa Suurta Seikkailu-keikkaa pari vuotta aiemmin ja sattumalta tapasin paikallisen puuhamiehen samalla Olga-laivan edustalla olevalla parkkiksella kurvaillessani. Pikku jutustelujen jälkeen painuin taas tien päälle (196-1960) ja viimein illan suussa olin viimein velimiehen hoteissa Raumalaisessa lähiössä.

Parit kaljat, mukavat porinat, suihku, soitto kotiin että hengissä ollaan edelleen ja ztaa nahkaan. Johan tuli treenattua.
Kivaa!

-Tiistai-

Aamulla kömmin sianpieremän aikaan ylös Raumalla. Herkät jäähyväiset opiskelijapariskunnan sohvalle, sekä nastoille koirille ja suunta Turkuun. Tankkasin fillarin ja painelin matkajännittyneenä aamuliikenteen sekaan kellon vedellessä jotakin seitsemää. Ihan tajuton sumu ja aamun liikennehumu tössähti vastaan välittömästi kun pääsin ulos kaupungin alueelta. Luoviessani rekkojen seassa melkoisen mielenkiintoiseksi homman teki se, että alijäähtynyt vesi jäi liiman tavoin kiinni visiirin rajoittaen näkyvyyden jotakuinkin nollan tienoille. Hirviäkin saattoi matkan aikana olla. En onneksi nähnyt… mitään.

Noin ysiltä olin Turussa edelleen yhtenä kappaleena ja sumukin oli kadonnut kuin maan nielemänä. Otin kommunikaatiovälineistöä esiin ja yhteyttä Navigaattori I:n sekä koneinsinööri A:n joiden keralla jo viime vuonna sekoilimme Kroatialaisilla mutkateillä. Herrat olivat itsekin joutuneet jo Suurelta Kirkolta entiseen pääkaupunkiin ja pikku odotuksen jälkeen seurasikin iloinen jälleennäkeminen. Edellisvuoden ryhmästä vain uskollinen ystäväni Kaptah oli tällä kertaa joukosta poissa ennekkotietojen mukaisesti. Ne tuoreet parisuhteet varmaankin… Äh, annetaanpa äijäparan olla.
Tiedossa olisi siis pitkiä päivämatkoja, telttailua, sekä muutenkin moottoripyöräilyä erittäin retkihenkisessä ja matalabudjettisessa meinigissä. Mahtavata!

Nousimme varsin sopuhintaisen Seawindin uumeniin (21,50e /tyyppi hytteineen JA pyörineen) ja lähdimme 9:45 matkaan saapuaksemme Stokikseen 19:30.
Laivasta ei nyt sen enempää. Mukavat hytit, pikkuinen baari/kanttiini jossa kelpo ruoat ja tekemistä nolla kirjankin jäätyä satulalaukkuun. Torkuimme reittisuunnittelun ohella miten kuten matkan aikana ja lätisimme joutavia. Vaikka varastoon ei voikaan nukkua, niin yrittää aina voi. Sekin onnistui loppujen lopuksi.

Tukholmaan saavuttuamme alkoi siirtyminen teitä E20 ja E18 pitkin Ruotsin läpi. Olimme sopineet, että annamme palaa kunnes uni tulee. No ei tullut. Hyvien hirviaitojen ja vähäisen liikenteen ansiosta painelimme koko matkan Norjaan asti. Mahtavaa tietä! Hana auki ja menoks vaan. Suosittelen tälläistä vaihtoehtoa vilpittömästi kun tuon vuorokauden siirtymisen kuitenkin joutuu suorittamaan joka tapauksessa likkuttaessa syrjäisestä maastamme autuammille ajomaastoille.

Yöllä Norjassa olimme noin 02:00 suomen aikaa noin 70 km Oslosta itään Öerjessä. Painelimme omin luvin nukkuvalle leirintäalueelle hiljaisesti kuin varkaat, (moto-Guzzi tehoputkillaa ON aika hiljainen veijari…NOT)
joka aamulla maksoi 100 kr eli noin 14e yhdeltä ukolta ja teltalta. Isä-poika-kombinaation retkikunta eli kaks ukkoa ja teltta tais olla joku 130 kr.

Ajokilometrejä tuli loppujen lopuksi päivälle noin 400 km plus kotimaan siirtymät tahoillamme. Ei ollenkaan paha. Opiksi tältä päivältä oli, että lamppu kannataisi olla aika käsillä keskellä yötä majoituttaessa. Myös teltan pystyttäminen kotioloissa vaikkapa silmät sidoittuina harjoitellen ei ole ihan kauhean hukkaan heitettyä aikaa ennakkoon. Ruotsi on hieno autoilumaa, jossa ainoan huolen aiheuttaa keskiaidat moottoriteillä. En halua ajatella minkäläinen munaleikkuri-ilmiö niistä tulisi jostain kumman syystä lipattaessa…Ei kannata siis ajatella liikaa.

Telttojen ollessa pystyssä kulautimme muutamia oluita nahkaan ja painelimme pikku unosille. Kyllä retkellä vaan on aika mukavaa.

-Keskiviikko-

Aamulla aloitimme sitten vihkiytymisen retkikeittimellä puuhastelemisen saloihin (useamman vuoden tauon jälkeen). Prätkä leirintäalueella tyypillisen tuoliryhmän viereen, eväitä täynnänsä oleva takalaukku kantoon ja trangia tulille vettä porisuttelemaan. Tarjolla oli mainioiden voileipien lisäksi mukanani kantamiani cantuccinejä sekä pannukahvia, jonka koneinsinööri järjesteli sulavin liikkein. Ainoa puuttuva asia olivat puurohiutaleet, jotka olivat lähtökiireessä jääneet hankkimatta.
Aika vanhasta muistista tuo vehkeen räplääminen onnistui. Ainoa tappio oli (huomasin myöhemmin) että trangian poltinosan tiiviste oli kadonnut aikojen saatossa jonnkin ja jäljellejäänyt löpö vuosi sydämmen ympärillä olleeseen (onneksi) pussiin. Oppia ikä kaikki.

Emme jääneet nauttimaan sinänsä mukavasta tunnelmasta sen kummemmin, vaan aika nopeasti kamat olivat läjässä (aika tasan 2 H kellon soitosta liikkeellä aamiainen syötynä) ja matkaileminen kohti vuonoja saattoi alkaa.

Ohitimme Oslon ja otimme suunnaksi Drammenin spiraalin, joka on noin seitsemän (vai kahdeksan?) täyttä kierrosta tekevä tie ja paikallinen nähtävyys ylös Drammenin yläpuolella oleville vuorille. Ajaminen ei kohdaltani oikein sujunut edelleenkään, vaan jotenkin yleinen kankeus, pyörän hitaasti reagoiva paino ja jyrkät maastoerot ujostuttivat aika tavalla varsinkin teitä alaspäin ajellessa. Noh, rauhassa vain.

Muutama vähän tiukempi ohitustilanne alamäissä rauhoitti myös osaltaan ajamista aika tavalla. Autot tulevat aika nopeasti vastaan taitteen takaa, kun mäki jo sinänsä kuljettaa matkalaista aika nopealla tavalla pitkin tietä. Ei mitään vaaran paikkoja sinänsä, mutta muutamassa kohdassa joutui jarruttelemaan ja palaamaan takaisin kun huomasi ettei vauhti tai kantti oikein riittänytkään ohituksen turvalliseen suorittamiseen vaikka suorituskykyä nyt sinänsä olisikin ollut. Vältin vain lähinnä ennakoiden tiukasti ohittamani auton eteen jyrkkää palaamista eli tiesikailua siis.
Neulansilmien suhteen meinasi tulla ensimmäiset tenkkapoot ku ei ollut MITÄÄN käsitystä kuinka moisia tulisi ajaa oikein moisella painomäärällä, jota pyöräparka urheana koitti kuljettaa arkajalka-ohjastajansa viemänä. Toki jo viime vuonna Kroatiassa pääsin niitä jo ajelemaan, mutta nyt kun edes vähän ajokokemusta oli tullut lisää, niin tajusi vain sen ettei tajua mitään… Harjoittelua, vietävä!

Moottoritielle palattuamme tuli mukava yllätys vastaan: moottoripyöriltä ei peritä tietullia lainkaan, vaan kättä heilutellen panelimme moisten ohi. Mukavaa.
Jatkoimme matkaa Geiloon ja sieltä tielle nro 40 kohti Vossia maisemien muutteuessa aina vain anteliaampaan suuntaan.
Lounastimme tien varressa mm muikkukukkoa ja riisiä sekä runsaasti kahvia. Ei pahaa ollenkaan.

Ensimmäisillä ylängöillä pysähdyimme hämmästelemään Norjan karua kauneutta, joka on…ei mitään. Tarkoitan vain että mökin pystyttäminen Norjalaiseen tyyliin moiseen paikkaan on kyllä aikamoinen irtiotto arjesta kerta kaikkiaan. Lampaita ja kiviä sekä muutama vesiläntti. Pohdiskelemme jokamiehen oikeutta leiriytymiseen majoittuaksemme myöhemmin jonnekin ylängön suojiin, mutta kello oli vähän liian vähän moisen toteuttamiseksi vielä tässä vaiheessa päivää kun ajohaluja vielä riitti.

Toinen hämmästelyn aihe oli jokapuolella näkyvät kivikasat, joihin kukin kävijä vuorollaan lisäsi yhden kiven. Kukaan meistä ei tiennyt tradition merkitystä joten päätimme olla osallittumatta riittiin, ettei matkailun jumala Sinapix heitä meitä vain kuumalla kivellä. Tai jotakin.

Navigaattori I:n ohjastama KTM ilmoitti ensimmäistä kertaa ilmanpaineen vaikutuksesta sytytykseen ja alavääntö häipyi kuulemma mitä korkeammalle kiipesimme. Pohdimme rikas/laiha ilmanpaneen vaikutus moiseen-asioita hetken aikaa ja totesimme että matka pystyi silti jatkumaan. Osasyy tilanteelle saattoi olla myös uusi nokka joka oli juuri vaihdettu ennen reissua. Tai jokin. Minähän näistä tiedän tosiaan…Not. Hehe.
Högdesteijen 1247 m.o.h oli kuulemma Euroopan suurin jäätikkö ja sattumalta pohdimme sytytysasioita juuri tässä kohdassa. Iso oli.
Mutkien takaa ilmestyvät lammaskatraat olivat aina aika ajoin aika ovelasti sijoittuneina, mutta mitään naamanliikkeitä moinen ei aiheuttanut homman ollessa takaraivoon iskostettuna. Lammas on myös siitä mukava elukka että se ei poron lailla lähde ryntäilemään yhtäkkisesti suuntaan x tai n pelästyessään vaan kulkee aika tavalla valitsemaansa suuntaan liikkuessaan. Hyvä niin.

Päädyimme alaspäin laskeuduttuamme ensimmäisille lauttamatkoille ja hinta oli mukavat 45 kr/pyörä. Eli vähän alle 45 FIM. Matkan mukavasta tunnelmasta liikuttuneena koneinsinööri pisti pullakahvit paatilla reiluna ukkona. Kaks kahvia, kahvijuoma ja yksi muffinssi 75 kr. Auts.

Harrastimme turismia vielä kertaalleen ja kävimme tsekkaamassa myös reitillämme olleen Vörningsfossenin, joka 300m korkea putous ja mihin välitasollekin oli 182 m. Huikea paikka. Heittämäni kivi putosi aika samperin kauan.

Retkimeininki sai vallan ja päätimme jokamiesoikeus -kysymyksen vielä kerran paikallisilta varmistettuamme majoittua maastoon Bergenistä itään jossain Ulvikin tienoilla ennen Vossia. Vaikka suopohjainen maa olikin aika epätodennäköinen majoittumispaikka, maasto muotoutui näköjään läskin ympärille aika hyvin.

Trangiahommat sujuvat jo hieman juouhevammin kahdella keittimellä ja kaikki jaksoivat osallistua vaikka päivää olikin jo aika tavalla takana: ne jotka eivät tehneet ruokaa tiskasivat jne

Nautiskelimme iltasella päivän pikku hiljaa painuessa mailleen itä-tyyppiselle vivahtavaa trangiaevästä, näkkäriä sekä luumuja reissuvatsan toiminnan jouduttamiseksi. Elvistelin vielä noin puolilta öin satunnaisille kaverille tekstiviestein retkimeininkiä ja sitten muutaman laivalta mukana raahatun oluen ynnä laukuista löytämäni viskitaskumatin jouduttamina painelimme nukkumaan.

-Torstai-

Aamu valkeni aikamoisella rytinällä. Ilmeisimmin illalla syömieni luumujen vaikutuksesta silmäni rävähtivät aivan apposen auki noin kuudelta tai vastaavaa. Luikertelin makuupussista aika samperin vikkelin liikkein ulos ja ryntäsin kankkuja kiristellen kohti parin sadan metrin päässä olevia satulalaukkuja yhtaikaisesti suomaastossa hädin tuskin pystyssä pysytellen ja miettien kuumeisesti mihin laukkuun olinkaan pakannut wc-paperin..
Dramaattisen heräämisen saavutettua onnellisen päätöksensä, laitoin kahvivedet porisemaan ja rauhallisen päivän käynnistämisen jälkeen olimmekin pakanneet ja taas matkalla kohti lautalle Hella- Dragsvik välille. Täällä olikin sitten tunnin odotus, kun satuimme vähän harvaliikennöivään lossiin.

Norjan hintataso, jossa kaikki on ihan perkeleen kallista, alkoi nyppimään ensimmäistä kertaa budjettimatkailijaa näillä paikkeilla. Bensa oli jatkuvalla syötöllä noin 12 kr/litra, joka on kuitenkin lähes 2 e/litra. Sitä muuten 1,4 litraisella lohkolla ja vuoriteillä kans kului aika tavalla. Elämä on.

Tästä tavoitteenamme oli Geiranger noin 250 km päässä ja Trollstigen (Peikonhammas) siitä sitten pohjoiseen. Ette varmaankaan arvaa mihin lausunta-asuun Geiranger muodostui matkamiestemme puheissa?

Vaikka Norja olikin suosinut meitä varsin leppoisalla säällä, niin nyt saimme niskaan ensimmäiset kunnon sateet. Koko ryhmä kastui kauttaaltaan. Pikkuteillä meinasi myös tulla sovituspulmia ja naamanliikkeitä, kun on aika syvässä asvalttiajourassa koitti pysytellä pysytyssä, nähdä sateen läpi edes jotakin ja yhtaikaisesti väistää vastaantulevaa ainakin talonkokoista rekkaliikennettä. Aika pieneen tilaan se prätkä kyllä sopi kun oikein sovitteli.

Pääsimme lopulta Geirangeriin joka on jo muuttunut yleisimminkin Gay-Ranger-ksi ja etenimme vähän ylikin tuosta jo myyttisiin mittohin muuttuneesta etapin päätepisteestä.
Hienon näköistä seutua ja varmaan tarkemmankin tarkastelun arvoinen jossain kohdassa ikää.

Majoituimme Trollstigenin liepeille aivan mahtavan vuoripuron luo ajamlla enduro-tyyppisesti parisataa metriä tiestä syrjään valmiille nuotiopaikalle johon turisti-kotilokuskit tuskin löytäisivät. Vuonojen ja vuorien reunustama koskipaikka oli sellaista luokkaa että Suomen matkailumarkkinoijat saavat kyllä heittää aikamoisia mielikuvavoltteja tehdäkseen rakkaasta kotimaastamme edes jollakin tasolla halutun matkailukohteen. Hieno paikka. Metsäkin näytti siltä että jokunen trolli saattoi hyvinkin majailla sen uumenissa.
Vuoripurossa peseytyi vielä päivän päätteeksi jotain karhun sukulaisia aika vikkelästi kylmyydestä johtuen. Kalaa ei näyttäneet mokomat vaan saavan.

Säätiedotus synkensi päivän päätteeksi hieman tunnelmia (weatheronline) lupaamalla seuraavalle päivälle sadetta koko päiväksi. Makkaroiden ja muutaman oluen myötä koskien kohina vaivutti matkamiehet kuitenkin murehtimaan kohdalle sattuvaa keliä myöhemmin.

Noin 400 km oli tämänkin päivän matkasaldona.

-Perjantai-

Jotkut asiat kerran tapahduttuaan vain toistuvat. En tiedä, oliko illalla juomamme viskin tilkka vai paikalliset makkarat syynä, mutta juoksuryntäsin paskalle jälleen aamulla kuin pikkuinen peikko heti herättyäni. Ja hirveässä sateessa. Jestas, mikä tapa herätä!

Paniikin hälvennyttyä vaihdoin ensimmäistä kertaa reissun kestäessä teknisen alusasun alleni ja vaikka sade tihutti edelleen niskaan, niin olo tuntui heti paljon lämpimämmältä kosteuden häipyessä iholta. Valmistimme sateen pikku hiljaa laantuessa pekonia, munia, paahtoleipää ja kahvia hyvinkin mukavissa merkeissä samalla kun Navigaattori kävi tankkaamassa varmuuden vuoksi ennen vuoristoon siirtymistä.
Leirin pakattuamme aloitimme siirtymisen kohti Trollstigeniä, joka on siinä mielessä tuttu kohde, että olin ollut samassa paikassa vanhempieni kanssa viimeksi noin 30 vuotta sitten.

Trollstigen ei ollut muuttunut paljoakaan. Sama peikko, jonka juurella itsestäni on kuva pienenä poikana, nökötti edelleen puita vailla olevalla ylängöllä. Ainoa muutos lapsuuden mielikuviin oli muutaman matkamuistomyymälän lisääntyminen sekä rakenteilla oleva uudisjokin. Näppäilimme valokuvia turistitunnelmissa ja kävimme ihastelemassa näköalapaikan karua kauneutta.

Tästä alaslaskeutumisen jälkeen alkoikin sitten siviilijuna kääntymään kotia kohti. Lähdimme pohjoiseen kohti Trondheimia jonka taitse ajoimme Grongiin ja siitä sitten itään kohti Ruotsia. Paska pätkä. Miljoona turistia ja iltapäivällä riesaksi alkoi astumaan vielä väsymys kun reissun paras juttu oli jo saavutettuna ja tiedossa oli moottoripyörämatkailun muuttuminen etenemiseksi.. Red Bullin voimalla sinnittelimme kohti kotimaata.
Keli huononi koko ajan ja sadekamppeita sai kaivaa jo ihan tosissaan esille.

Muutamia hyviä pätkiä oli aika ajoin edelleen reitin varrella, jotka saivat hymyn taas hetkellisesti huulille ja matkamiehemme kirmailemaan kuin vasikat-ja- kevätlaidun-tyyppisesti, mutta vähä vähältä reitti muuttui enenevissä määrin suorien junnaamiseksi.

20 km ennen Ruotsin rajaa näin sateen läpi jonkin liikkuvan tien sivussa. Himmasin välittömästi ja suurisarvinen porohärkä pingahti pakoon aivan tien vierestä. Onneksi kuitenkin vastakkaiseen suuntaan. Uskoin merkkiin ylhäältä, tiputin vauhtini ryömimiseksi ja annoin muun retkikunnan mennä menojaan.
Noustuamme ylängöille oli ihan mukavaa ajella taas kuivia ja mutkaisia vuoristopätkiä, mutta alemmas tultuamme alkoi välittömästi taas sataa ja epälimmekin jo saman pilven seuraavan meitä kun joka puolella ympärillä keli oli ihan kirkas…

10 km ennen Ruotsin rajaa taas kerran aika hurjassa vesisateessa mutkan taitse ajettuani Navigaattorimme I keräili kamppeitaan tien sivusta. Oli tullut mutkaan ihan sopivalla vauhdilla, antanut aphexin jälkeen hanaa…ja…heittänyt highsiden, jonka jälkeen liukunut tietä myöten satakunta metriä. Onneksi niitä talonkokoisia rekkoja ei ollut juuri tällä kohdalla. Tarkastelimme tien pintaa ja totesimme sen aika öljyisäksi.
Kaikkea sitä matkamiehien tielle sattuukin. Kiitti vain, mistä sitten olikaan peräisin.
Tällä kerralla oli onnea mukana ja tappioksi laskettiin vain pari mustelmaa, muutama pultti poikki takaripustuksesta ja silmät suurina. Muuten ukko oli kunnossa ja lasketteleminen tietä pitkin keskellä kesää vähän hankalalla pulkalla ei tuntunut vauhtia juurikaan haittaavan tästä eteenpäin. Rohkea ukko.

Ruotsin puolelle viimein saavuttuamme tie muuttui kuin huonossa leffassa paremmaksi ja noin sata astetta tylsemmäksi. Saapuminen Ruotsin rajan yli tapahtui aivan huomaamatta kaikkien vartiokoppien yms puuttuessa ja näky oli kuin jostakin huonosta leffasta sateenkaaren kanssa. Niin kliseinen näky, että sen toisintaminen on aivan mahdotonta suusanallisesti.

Tässä kohdassa saimme vaihteeksi niskaamme…lisää vettä…lopulta meitä seurannut pilvenmötsky viimein väistyi ja tie kuivui. Tässä kohdassa oli aika raikasta etenemistä kun kamat olivat täysin märät ja aurinkokin alkoi jo painua mailleen.

Vetäisimme kaiken kaikkiaan tuollasen pikku 800 km päiväetappina päätyen Ruotsiin Störmsundin leirintäalueelle. Muitakin uupuneita matkalaisia oli tiskin takana jonossa saapuessamme ja puhemiehenä toiminut koneinsinööri A joutui päivän päätteeksi lunastamaan vielä pohjoismaisen leirintäkortin päätäksemme sisään. Tässä kohdassa yötä Ruotsalainen, perheensä kanssa vuoroaan odottanut pikkutyttö sai jo aikamoisen hepulin homman vähän kestäessä.

Istuessamme syömässä varsin myöhäistä illallista retkipöydän äärellä harmaan pilviverhon takaa kurkki edelleen vuonojen reunustamia korkeita vuoria…taisin olla aika poikki kun tuollaisia vieläkin pyöri verkkokalvoilla.

Leiri pystyyn, Norjasta ostetut mainiot lihikset nahkaan ja suihkuun ja z!!!
Tiedossa oli noin 5 H unta ja sitten laivaa kohden.

-Lauantai-

Aamulla ihan liian lyhyiden unien jälkeen ylös ja viimeinen legi laivaan alkoi. Siirtyminen Umeåån oli tylsää ku fan. Annoimme mennä keittoa männän päälle huolella ja päädymme viimein puolilta päivin satamaan. Painuimme kannelle torkkumaan ja väistelemään tuulta, sekä porisemaan mukavia muiden reissusta palaavien motoristien kanssa 4 h matkan ajaksi pizzan ja yhden! keskioluen jälkeen. Ihan mukavia retkikokemuksia muillakin ja vaikka matkan rasitukset olivatkin edelleen kivireen lailla niskassa, mahtava reissukuume valtasi välittömästi mielen.

Vaasaan päästyämme ei paljoa kerrottavaa ole. Pohjanmaa on tunnetusti ei-mielenkiintosta ajettavaa ja se siitä siis. Välittömästi ulosmenotiellä vastaan ajoi sinipukuinen jätskikauppiaan näköinen laite, joka muistutti meitä taas kerran nopeusrajoituksien noudattamisen tärkeydestä myös kotimaassamme. Kiltteinä poikina otimme vinkistä vaarin ja tapahtumattomuudessaan tämä siirtymä oli aika tavalla tässä.

Erkanimme kukin tahoilemme pikku hiljaa reitin varrelta ja kiittelemme taas kerran toisiamme onnistuneesta reissusta. Ensi vuonna taas uudestaan!

-Sunnuntai-

Vuonojen maa on takana ja 3354 km kans.
Loistava keikka kerta kaikkiaan.