Live after death

Posted by

No nyt on sitten bileitä vietetty parin viikon aikana. Ekaks noi omat hypyt ja sitten vielä heti seuraavana viikonloppuna naapurin sedän kolmekymppiset.
Ei ole ihmisen hyvä olla, ei.

Tupikset menivät varsin mallikaasti.Mitään ei mennyt sen kummemmin rikki, saunassa viihdyttiin tuntikaupalla ja tyhjistä pulloista tuli noin 30 e eli aikas juovuksissa porukka poistui. Ainoastaan vähän häiritsemaan ku ei oikein ehtinyt olemaan kun sen kaks minuuttia per tyyppi, ennenkuin piti taas kiitää eteenpäin…
Noh toivottavasti kaikki viihtyivät.

Nyt on siivoaja tilattuna (ei, en ole rikastunut, olen vain käyttänyt ammattilaisen n kerran vuodessa putsaamassa kämpän oikeasti) ja tavaratkin alkavat löytää taas paikalleen.

Kerrottakoon tähän lopuksi sellainen episodi, notta sunnuntain koiettaessa panelimme luonnollisesti jäljelle jääneiden apassien kanssa paikalliseen kankkuspizzalle. Noh, kävi sitten niin, että sukulaismies soitteli juuri pizzan häivyttyä oikein puhelimella ja ilmoitti omaavansa auton ja peräkärryn jolla saisin lainatuolit pois kämpältä heti ja helposti.
Lähdin tietenkin viivana kotiin, koska helppo on mukavaa, ja kannettiin kamat kärryyn. Tässä vaiheessa olin vielä palaamassa iloiseen joukkioon paikallisessa. Väsy kuitenkin painoi silmiä sen verran, että oikaisin sohvalle aivan hetkiseksi….
Keskellä yötä heräsin samalta sohvalta, puhelin pään vieressä ja ”6 vastaamatonta puhelua” ruudulla…
Oli vissiin vähän väsy.
Tälläistä tällä kertaa.

Nyt on painettava taas hommia. Lisää dataa taas myöhemmin.

Mainokset

One comment

  1. Hahaa! Sait siis laitettua vieraskirjan! Kiva. Kiitti vaan pileistä. Tuli kyl oltuu aikas sievässä kunnossa… Ja tasoittelu on kyllä taitolaji… C u! 🙂
    /milja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s