Siis näinkin voi viettää aikaansa. Loppiais-aatonaatto meni duunin jälkeen ruokaillessa vanhan frendiporukan keskellä mukavissa tunnelmissa. Ravintola Via oli uusi kokemus tomumajalleni, eikä kauhean epämieluisa sellainen. Muunmuassa Italialaista ruokaa ja aika hyvää sellaista. Parmankinkkua alkuun ja kanapastaa gorgonzolalla päälle punaviinin kera. Mainio meininki. Sopivan nasevaa pastaa tarjoiltuna riittävän nopeasti valmistamisen jälkeen. Juustoja oli juuri sopivasti annokseen nähden ja mikään ei lillunut missään. Maku herkullinen. On vähän asioita joista oikeasti tiedän ja pasta on ehkä top viiden kolmonen. Tai ainakin olen hyvin kranttu aiheen suhteen. Tasapainoinen kyökki, eikä mitenkään liian kallis. Edellämainitut eväät ja pari tuoppia oli joku 38€. Very worth of it.
Itse loppiainen menikin aikalailla vetelehtiessä. Ei alkanut remontti ei. Eikä oikein voinutkaan kun hankittu parketti ei a) riittänyt alunperin suunniteltuun paikkaan b) ei soveltunut verannallekaan kosteusvaihtelun takia c) koko projekti ei kiinostanut palaakaan. Ehkä viikonloppuna sitten.
Jos ei muuta, niin ainakin talopiirrustukset vois saada digimuotoon ja materiaali salaojasuunnittelijalle massivisella e-maililla. Alustava kustannusarvio puhelimitse projektista 6000-12000€, ajankohta heinäkuu ja kesto viikon. Onneks on rahaa. Tai ainakin hyvät kontaktit pankkin. Huhhuh.
Jännittävää nähdä paljonko ekat todelliset arviot tulevat olemaan oikeasti noin kustannuswise. Kallista on. Itsehän en kuitenkaan tuota hommaa tee, koska siihen menee a) koko kesä b) tuloksesta ei tiedä kukaan c) minkä h*lvetin takia pitäisi opetella aihetta, jonka joutuu tekemään tasan kerran. Olen ohittanut jo sen iän että tarvitsee todistella itselleni, että olen mies kavamalla monttua neljä kuukautta.
Lisäksi ulkopuolisen urakoitsijan käyttäminen vastuukysymyksissä on ihan toinen juttu. Itse kun sählää pikkukaivurilla sokkelin rikki, niin siinähän piipität kuopan reunalla. Kun urakoitsija tekee saman, niin ottaa edelleen pattiin kuin apassia, mutta on edes jotain mahdollisuuksia saada korvauksia aiheesta. Noh, tämä on vielä subject to be changed kunhan hinta-arvio saapuu. Jännittävää.